Tuula Hällström

Pianisti

Pianisti Tuula Hällström saa virtansa yhdessä tekemisestä – niin äitinä, puolisona, ystävänä, tyttärenä, työtoverina kuin muusikkonakin. Yhteismusisointi on vetänyt Hällströmiä puoleensa jo aivan muusikon taipaleen alkuvaiheista lähtien. Kamarimusiikkia hän pääsi soittamaan paljon jo musiikkiopistoaikoina Länsi- Helsingissä, ja työskentely viulisti Anna Malmivirran (o.s. Kahanpää) kanssa palkittiin Juvenalia kamarimusiikkikilpailun voitolla vuonna 1995. Sittemmin kamarimusiikin tilan valtasi laululle ja pianolle kirjoitettu taidemuoto, lied, joka tempaisi Hällströmin pauloihinsa jo heti Sibelius-Akatemiassa alkaneiden solististen opintojen alussa. Voitettuaan Suomen ainoan lied-pianistikilpailun vuonna 1999, Hällström onkin konsertoinut ja työskennellyt innolla useiden eri laulajien kanssa ja on ollut haluttu pianisti laulukilpailuissa, oopperaproduktioissa ja laulun mestarikursseilla. Viimeisimmäksi hän on konsertoinut mm. Mari Palon, Kristian Lindroosin, Juha Kotilaisen, Reetta Haaviston, Tuuli Takalan, Waltteri Torikan, Essi Luttisen ja Juho Punkerin kanssa. Hällström on toiminut vuodesta 2005 lähtien Sibelius-Akatemian laulumusiikin säestäjänä, avaten musiikillisen vuoropuhelun kieltä maamme nuorille laulajille.

Sopraano Tuuli Takalan kanssa Hällström debytoi suomalaisen musiikin levyllä “tuulia”, joka ilmestyi joulukuussa 2017 osana Suomi 100 -ohjelmaa. Maaliskuussa 2019 julkaistiin “Songs of Late Summer” -levy, jolla Hällström esittää basso Sami Luttisen kanssa Yrjö Kilpisen ja Mikko Heiniön laulumusiikkia. Ilkka Kuusisto -levy Mari Palon ja Waltteri Torikan kanssa ilmestyi toukokuussa 2019. Ja viime joulua juhlisti Joulutarina-levy yhdessä Eija Ahvon ja Juho Punkerin kanssa.

Kiinnostuitko?

Teatron kautta tilaat toiveiden mukaiset musiikkiesitykset ja artistit tilaisuuteen kuin tilaisuuteen.Halutessanne huolehdimme kokonaisen tapahtuman järjestämisestä ’avaimet käteen’ -periaatteella.