Näyttelijä ja käsikirjoittaja Tommi Korpela on valmistunut Teatterikorkeakoulusta vuonna 1995. Korpela on televisio- ja elokuvatöiden lisäksi tehnyt myös merkittävän uran eri teattereiden näyttämöillä. Ensimmäisen elokuvapääroolinsa hän teki Peter Lindholmin elokuvassa Isältä pojalle (1996). Tämän jälkeen Korpela on näytellyt yli 50 elokuvassa sekä lukuisissa televisioelokuvissa ja -sarjoissa. Korpela on vieraillut lukuisissa suomalaisissa teattereissa kuten Q-Teatteri, Espoon kaupunginteatteri, Ryhmäteatteri sekä Suomen Kansallisteatteri. Korpela on palkittu useasti niin Jussi- kuin Venla-patsaalla sekä useilla kansainvälisillä tunnustuksilla. Tommi Korpela lukeutuu menestyneimpien suomalaisten esittävän taiteen kärkitaitelijoiden joukkoon.
Kattavaluettelo elokuva- ja televisio- ja teatterirooleista:
https://actorsinscandinavia.com/actorslist/tommi-korpela/
MUKANA TEATRON TUOTANNOISSA: