Timo Väntsi

Timo Väntsi (s.1966) on turkulainen nukketeatteritaiteilija, joka on työskennellyt monipuolisesti erilaisissa teatterialan tehtävissä näyttelijänä, ohjaajana, käsikirjoittajana, nukenrakentajana, lavastajana, alan opettajana ja kouluttajana sekä taidealan asiantuntijatehtävissä.

Väntsi opiskeli alunperin kuvataiteilijaksi (Kankaanpään Taidekoulu 1993), mutta jatkoi edelleen opintojaan teatterialalla valmistuen nukketeatterin ammattilaiseksi Turun Taideakatemian nukketeatterilinjalta vuonna 2003. Valmistuttuaan Väntsi oli kahden vuoden kiinnityksellä Tamperelaisessa Teatteri Mukamaksessa. Tämän jälkeen hän oli päätoimisena tuntiopettajana Turun Taideakatemian nukketeatterikoulutuksessa. Vuosina 2007-2009 hän työskenteli Varsinais-Suomen Taidetoimikunnassa nukketeatterin läänin taiteilijana. Vuosina 2012-2017 Väntsi toimi turkulaisen ammattiteatterin TEHDAS Teatterin johtajana, mistä työstä hänet palkittiin vuonna 2016 Varsinais-Suomen Liito Auroramitalilla. Vuodesta 2018 alkaen Väntsi on työskennellyt freelancetaiteilijana. Taike on myöntänyt hänelle 1-vuotisen työskentelyapurahan vuonna 2018 sekä kolmevuotisen vuosille 2019-2021.

Taiteellisesta toiminnastaan Väntsi tunnetaan rooleistaan aikuisten nukketeatteriesityksistä, mutta myös ohjaamistaan satumaisista koko perheen esityksistä, joissa niin ikään on käytetty paljon nukketeatterin keinoja. Viime vuosina hän on kiertänyt omilla esityksillään Erittäin hyvä ystäväni paroni von Münchhausen (2016), Kysymyksiä Karjalasta (2018) sekä Ole mun Querelle (2019). Näyttämötyöskentely John – Eleanorissa (TEHDAS Teatteri ja HOX Company) on yksi Väntsin keskeisimpiä ja kiitetyimpiä roolitöitään. Hänen kädenjälkensä näkyy esityksessä myös nukenrakentajana ja toisena käsikirjoittajana. Teos oli Turun Kulttuuripääkaupunkivuoden kiitellyimpiä ja myös pitkäikäisimpiä esittävän taiteen teoksia.

Ohjaustöistä keskeimmiksi nousevat Babe -urhea possu (nukkeosuuksien ohjaus, Turun kaupunginteatteri 2019), Herra Pampun himot (TEHDAS Teatteri 2012), Aladdin ja taikalamppu (Turun Kesäteatteri 2008) sekä Sauvon Kesäteatterille tehdyt ohjaukset 2003-2019.

Muusikkojen kanssa tehtyjä töitä ovat hänen jo opiskeluaikanaan ohjaama musiikkisatu Pekka ja Susi pianistille ja nukeille (2002). Voihan partituuri oli Väntsin ja työryhmän yhteinen musiikinhistoriaa esittelevä kiertue-esitys laulajalle, pianistille ja nukketeatteritaiteilijalle. Turun Musiikkijuhlille hän ohjasi lastenoopperan Touhukas vauva (työryhmä Bart). Artsoppa ry:n kanssa hän teki yhteistyötä ohjauksessaan Noita Nopparalla – musiikin historiaa teatterin muodossa.

Kiinnostuitko?

Teatron kautta tilaat toiveiden mukaiset musiikkiesitykset ja artistit tilaisuuteen kuin tilaisuuteen.Halutessanne huolehdimme kokonaisen tapahtuman järjestämisestä ’avaimet käteen’ -periaatteella.