Tanja Nisonen

Tanja Nisonen aloitti muusikon uransa Joensuun konservatoriossa ja opiskeli myöhemmin Sibelius-Akatemiassa opettajanaan Timo Ronkainen. Markus Maskuniitty ja Frøydis Ree Wekre antoivat loppusilauksen Hannoverin ja Oslon musiikkikorkeakouluissa, ja Nisonen suoritti maisterin arvon korkein mahdollisin pistein ensimmäisenä naiskäyrätorvistina Suomessa.

Nisonen on esiintynyt ahkerasti solistina ja kamarimuusikkona niin kotimaassa kuin ulkomailla. Orkesterin äänenjohtajatehtävissä Nisonen on toiminut niin Suomen kuin Ruotsin radio-orkestereissa, mutta myös Espanjassa mm. Las Palmasin sinfoniaorkesterissa. Tanja Nisonen on Turun filharmonisen orkesterin jäsen toimien tällä hetkellä käyrätorviryhmän äänenjohtajana. Hän on ollut Turun Musiikkiakatemian käyrätorvensoiton opettaja vuodesta 2010 lähtien. Rakkaudesta kamarimusiikkiin Nisonen perusti työryhmänsä kanssa kamarimusiikkiyhdistys Artsoppa ry:n vuonna 2008 toimien tällä hetkellä sen hallituksen puheenjohtajana ja toiminnanjohtajana.

Kiinnostuitko?

Teatron kautta tilaat toiveiden mukaiset musiikkiesitykset ja artistit tilaisuuteen kuin tilaisuuteen.Halutessanne huolehdimme kokonaisen tapahtuman järjestämisestä ’avaimet käteen’ -periaatteella.