Koloratuurisopraano Marika Hölttä on opiskellut klassista laulua ja musiikkiteatteria Outi Kähkösen sekä Hanna Hurskaisen johdolla Sibelius-Akatemiassa, josta hän valmistuu Musiikin maisteriksi kesäkuussa 2020. Musiikkialan perustutkinnon hän on suorittanut Lahden konservatoriosta (2014). Hölttä on laulanut mm. Virolaisen La Nova Orchestran, Lahden Nuoren Sinfonian, Helsingin Barokkiorkesterin sekä Kamariorkesteri Credon solistina. Hölttä on esiintynyt paljon myös lied-musiikin saralla, esimerkiksi taidekoti Kirpilän konserttisarjassa 2018 sekä konsertoinut Italiassa pianisti Tuula Hällströmin kanssa vuoden 2018 aikana. Lisäksi Hölttä lauloi solistina useiden kirkkomusiikkiteosten solistina keväällä 2019. Hölttä on osallistunut mm. professori Irina Gavrilovicin, Johanna Rusanen-Kartanon, Ilmo Rannan sekä Soile Isokosken mestarikursseille.
Keväällä 2020 Hölttä esiintyi Suomen Kansallisoopperan lastenoopperatuotannossa Reininkulta (Wagner, Koivisto). Muista oopperarooleista mainittakoon mm. Pohjalaisten Liisa (Madetoja) Kouvolan oopperassa 2019, Wagnerin Lasten Ring -tuotantoon (Bayreuth, Teatro Productions) Waldvolgelin ja Freyan rooleihin Helsingin Juhlaviikoilla 2019, Viktoria ja hänen husaarinsa -operetin O Lia Sanin rooliin (Abraham, OperArt), kantaesitykset: GerMania (Roncal) Eva Braunin roolissa sekä Silent years (Tuurna) Miss Berezinana, Nukkumatin rooli Humperdinckin oopperassa Hannu ja Kerttu (Sibelius-Akatemia), Yön kuningattaren (Mozart: Taikahuilu) rooli Sibelius-Akatemian kapellimestariluokan yhteistyöproduktiossa konserttiversiona, sekä nimirooli Marko Aution oopperassa Prinsessa Adalmina (kiertävä esitys ympäri Suomen) 2018.
Kilpailumenestystä Hölttä on saavuttanut vuonna 2019 Lappeenrannan laulukilpailujen toisella palkinnolla, sekä toisella palkinnolla kansainvälisessä laulukilpailussa Havet’s Röst vuonna 2018. Hölttää ovat tukeneet Suomen Kulttuurirahasto sekä Pro Musica -säätiö. Hölttä valittiin Richard Wagner -kulttuuriyhdistyksen vuoden 2017 stipendiaatiksi. Hölttä oli myös ehdokkaana Radio Classicin Tempo-palkinnon vuoden 2018 nuoreksi laulajaksi.
Hölttä on myös lauluyhtye Keinun jäsen, sekä toimii Tanssiorkesteri Kangastuksen laulusolistina ja pianistina. Tulevaisuudessa hän haluaisi työskennellä monipuolisesti esiintyvänä taitelijana, oopperalavoilla ja musikaaleissa sekä laulun ja musiikinteorian opettamisen parissa.