Vantaalainen Marion Melnik on nuori ja valovoimainen lyyrinen sopraano.
Hänellä on laaja ohjelmisto kirkkomusiikista, liedeihin, musikaaleihin, oopperaan, klassiseen cross-overiin ja jopa popmusiikkiin.
Hän valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian laulumusiikin oopperakoulutusohjelmasta Marjut Hannulan johdolla vuonna 2008.
Debyyttinsä hän lauloi Suomen Kansallisoopperan lavalla Cosi fan tutten Despiinan roolissa.
Marion Melnikillä on menestystä useista laulukilpailuista. Pentti Koskimies-liedkilpailun pohjoismaisen sarjan finalisti yhdessä pianisti Marko Hilpon kanssa 2003, Timo Mustakallio-kilpailun finalisti 2004, Wienissä Klassik-Mania-kilpailussa vuonna 2005 hänet palkittiin Schubert-seuran konserttipalkinnolla ja Lappeenrannan valtakunnallisten laulukilpailujen naisten sarjan 2. palkinnon hän voitti vuonna 2006.
Melnik on osallistunut mestarikursseille Gundula Janowitzin, Udo Reinemannin, Roger Vignolesin, Larissa Gergievan, Sherrill Milnesin, Roland Hermannin ja Teresa Berganzan oppilaana. Viime vuosina hän on täydentänyt lauluopintojaan Margarita Gruzdevan opissa Latviassa ja italialaisen Maestra Wilma Vernocchin opissa.
Marion Melnik on esiintynyt useiden orkesterien solistina, mm. RSO, Tampereen filharmonia, ERSO, Kuopion kaupunginorkesteri ja Mikkelin kaupunginorkesteri.
Melnikin rooleihin kuuluvat Verdin Naamiohuvien Oscar, West Side Storyn Maria, Meedion Monica, Vanhapiika ja Varas (Laetitia), La Bohèmen Musetta, Cosi fan tutten Despina, Taikahuilun Papagena, Aidan Ylipapitar, Poppean kruunauksen Poppea, Don Giovannin Zerlina sekä La serva Padronan nimirooli. Viron Kansallisoopperassa Marion Melnik debytoi Naamiohuvien Oscarina 2008. Marion Melnik oli kiinnitettynä vierailevana solistina Viron Kansallisoopperaan v.2008-2011.
Viime vuosina Melnik on konsertoinut paljon kotimaassa sekä tehnyt rooleja itsenäisissä oopperaproduktioissa, näistä mainittakoon syksyllä 2016 tehty arviomenestys espanjalainen barokkiooppera Los Elementos, jossa hän lauloi El Aguan roolin.
Kesällä 2017 Marion voitti 3.palkinnon Joroisten musiikkipäivien yhteydessä järjestetyssä ensimmäisessä Oopperakaraokekilpailussa.