Tuula Paavola

Tuula Paavola on monipuolinen laulaja, joka on esittänyt modernia musiikkia, kirkkomusiikkia sekä alton ja dramaattisen mezzon rooleja. Hän on ollut useiden laulukilpailujen finaalissa, ja hän voitti Kangasniemen laulukilpailut vuonna 2001.
Tuula Paavola on konsertoinut Euroopan maiden lisäksi Etelä-Koreassa, ja esiintynyt Suomen kansallisoopperassa, maakuntaoopperoissa ja Tukholman Folksoperassa. Viime aikojen rooleista mainittakoon Dalila Saint-Saënsin oopperasta Samson et Dalila, Ulrica Verdin oopperasta Naamiohuvit, Maddalena Verdin Rigoletosta ja Principessa de Bouillon Cilean oopperasta Adriana Lecouvreur. Tärkeimmät kirkkomusiikkiteokset Bachin oratorioista Verdin Requiemiin kuuluvat hänen repertuaariinsa. Hän on myös levyttänyt Elisabethin mittavan roolin Jyrki Linjaman kirkko-oopperassa Die Geburt des Täufers (Alba 2014).

Kiinnostuitko?

Teatron kautta tilaat toiveiden mukaiset musiikkiesitykset ja artistit tilaisuuteen kuin tilaisuuteen.Halutessanne huolehdimme kokonaisen tapahtuman järjestämisestä ’avaimet käteen’ -periaatteella.